maanantai 24. lokakuuta 2011

FIILIS?



Se tässä sairastamisessa on perseestä, että tulee koko ajan mieleen asioita joita ei enää saa tai
voi tehdä. Aloin kirjoittaa äsken blogia aiheesta On the road again. Hetken fiilisteltyäni tajusin että ei ehkä koskaan enää yli viikonlopun reissua. Se että joutuu olemaan lisähapessa 24/7
ei tunnu juuri missään, on kivaa kun on happea ja ajatus toimii. Mutta kun joudun väistelemään ilosia umpihumalassa olevia tupakoivia kavereitani, joudun myös jäämään pois kaikista suuremmista tapahtumista. Ihmisten suhtautumiseenkin pitäisi tottua, osa ymmärrettävästi suree kohtaloani ja osa taas ihmettelee miksi olen täällä selvin päin? Keskustelu joka tapauksessa alkaa tai kääntyy vointiini ja siinäpä se menee tapahtumasta nautiskellessa.

Kun sain invaparkkiluvan niin ihan kiva, jaksaa kävellä autosta kauppaan huilimatta. Voi liikua normaalisti, vaikkakin hitaasti. Mutta oma ympäristö on muuttunut, harvemmin kohtaavat eivät uskalla uskoa että kyllä siinä on koko jätkä. Kaveri liikkuu hitaasti kuin zombi ja puuskuttaa kuin höyrykone. Mutta kuten mulla, fysiikan romahtaminen johtuu hapen puutteesta koko kehossa. Lisähapella mieli toimii paremmin kuin vuosiin. Enkä nukahtele töissä kesken palaverin tai vapaa-ajalla kahvipöytään, kuten jo vuosia aiemmin. Joten mieli on kirkkaampi vaikkakin käynti on hitaampi. Tietenkin sitä toivoo että kunto kohoaa ja selviää taas omillaan, mutta näillä mennään. Kuten kaverini äskettäin totesi ”Periksi ei anneta ;)”

On the road again

Paahteisella asfalttitiellä hiljaisessa ja tasaisessa V8.n murinassa on huumaava tunnelma. Ison ja painavan auton vaimea keinahtelu ja soittimesta vaikkapa Hurriganes. Pitää oikein keskittyä että muistaa ajavansa autoa, eikä uppoudu fiilistelemään siivellä. Sitä toivoo että tie jatkuu ja jatkuu.  

Tunnelma on kuin ruumiista irtautuminen, mähän voisin olla vaikka missä. Matka alkaa pihasta, mutta aikansa tienpäällä ollessa aika ja paikka jäävät merkityksettömmiksi. Kauniit maisemat ja kahvihampaan kolotus ovat enää ainoat mielessä pyörivät asiat. Mikä parasta, aina tulee aika kun haluat olla perillä. Silloin onkin kiva kurvata harraste takaisin talliin tai keskelle kesäistä outoa iltamaisemaa.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kesän viimeinen veneretki.

Tullessamme mökiltä Vaasaa kohti, leikkasi yksi moottorin kolmesta sylinteristä kiinni. Minä huokaisin jo syvään, mutta vaimoni hymyili ystävällisesti ja totesi: Vuosien mittaan nuorempana olen reekannut näihin jokaiseen rantaan. Hyväntuulinen toteamus sai minutkin hymyilemään tilanteelle.Saimme kuitenkin koneen käymään reilulla tyhjäkäynnilla (1500 k/min) suht' tasaisesti veto päällä. Näin pääsimme jatkamaan matkaa Kaupunginselän yli venesatamaan. Onneksi oli ohjelmaa, purjehduskilpailu oli meneillään selällä. Saimme katsella hienoja purjeveneitä, joita koirani Elvis seurasi hyvinkin asiantuntevasti. Sää oli mainio ja tunnelma leppoisa, joten matkasta tuli hieno. Vaimoni kännykkäkuva Tapahtumasta kertoo kaiken :)