Juttu kierteeseen joutuneesta harrastamisesta ja välineurheilusta.
Vaimoni kommentoi näin ostamaani kirjaa, jonka alkusivuilla oli todella lohduton runo. Mutta minulle hänen lausahduksensa toi mieleen kaiken sen harrastekrääsän, mitä me ympärillemme keräämme. Kuka ostaa keramiikkaa tai elektroniikkaa kämpän täyteen, kuka taas veneen jäästä nostettavaksi. Talvi menee miettiessä rungon vaurioita, joita jää ehkä teki. Tai kartanon jonka puitteet rapistuvat nopeammin kuin niihin ehditään paneutua, rahallisesti tai ajallisesti. Sillä empä ole koskaan nähnyt kaveria joka aliarvio omat kykynsä, tehdäkseen jonkin isomman projektin. Oli kyseessä sitten aika, kyvyt tai taloudenpito. Jos hymähdät niin onnea sinulle.
Japanilaset kuulemma sanovat että ihmisellä pitäisi olla kolme harrastusta, olen heidän kanssaan samaa mieltä. Juju vaan on siinä että näiden pitäisi vastapainottaa toisiaan. Kuten esimerkiksi veneily jonka katkaisee valokuvaus, hienon maiseman ilmestyessä niemen takaa. Sitten kolmantena vaikka lukeminen, joka sinällään on kunnon vastapainoa kummallekkin edelliselle. Kuten ovat nekin keskenään, mutta kumminkin kaikki kolme tukevat toisiaan. Yhtä hyvin menee vaikka moottoripyöräily, soittaminen ja jonkin sortin askartelu metallilla tai puulla. Mutta jos harrastuksia sattuu olemaan esimerkiksi veneily, vanhat koneet ja remontoitava talo. Ollaan todella vaarassa joutua kierteeseen, jossa aika ei riitä sen enempää kesä- kuin talvi-iltojenkaan puuhasteluun.
Laittaako veneen talviteloille, traktoriin ketjut vai valmisteleeko keskeneräistä tupaa talvea vastaan. Hooh, ja tilanteeseen on hakeuduttu vapaaehtoisesti. Tämä kaikki menee hetken mutta vuosien mittaan, niimpä.
"Omakuva" Joskus on hyvä antaa aikaa
vain itselle, oleilla ja ihmetellä.
Kuten minä ja Betty syksyllä
2010.
Kannattaa harkita moneenko tietotaitonsa ja kykynsä laittaa, tietenkin talon ja kodinlaitto tässä jutussa on hiukan huono esimerkki, näistä kun saa nauttia vuosia eteenpäin.
Samoin peruskuntoilu puuttuu jutusta kokonaan. Koska peruskunnon ylläpitäminen ei mielestäni ole harraste, vaan lahja itselle. Tekee sen sitten kuntosalilla tai maatalon kotitöissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti