lauantai 17. lokakuuta 2015

RIP Jungjuma

Digiaikojen alussa kun tutustuin internetin ihmeelliseen maailmaan, tuli eteen sähköpostin luominen. Tällöin työkaverini keksi lyhenteen jungjuma > Jungsund Jukka Mäkinen.
Mielestäni hauska, hiukan poikkiteloiselta kuullostava nimimerkki. Jota on tullut käytettyä parikymmentä vuotta. Mutta nyt tuo rupeaa puuduttamaan. Viimmeisinä tikkeinä – en päässyt Vaasalaisia-infon jäseneksi, koska nimimerkkini kuullostaa kovin ulkomaalaiselta. Myös ympäristön tapahtumat saavat minut palaamaan juurilleni, käyttämään ihan omaa nimeäni. Uskon ja toivon ettei tästä avoimuudesta koidu minulle mitään harmia, voi olla että olen turtunut someen ja vaaroihin mutta näillä mennään.

Nyt kun olen julkaissut kuviani Naamakirjassa ja myös omilla kotisivuillani. Päädyin yhdistämään nämä kolme yhden nimen alle ja yhtenäistämään julkaisujani netissä.
Tämä kaikki omaksi ajankuluksi, olen saanut tutustua sähköpostien, kotisivujen ja ohjelmoinnin maailmaan. Kun on paljon aikaa, niin oman domainin hankinta ja kaiken sen alle siirtäminen on ollut mielenkiintoista, joskin aikaavievää puuhaa. (studiojukkamakinen.fi)

Studioprojekti etenee hyvin hitaasti mutta varmasti, kohti erinomaisia työskentelytiloja omien töiden tekemiseen. En enää aikoihin ole voinut laittaa ajallisia etappeja projekteihini, mutta kun vähän kerrallaan etenee, niin huomenna on enemmän kuin eilen. Muutakin kuin ikää.

Olen myös huomannut että vaikka tiedän velan olevan sitovin voima mihin olen törmännyt, on myös kiireen jättäminen hyvin vapauttava asia.
Ajat muuttuvat ja eilinen ei palaa, huomisesta ei kukaan tiedä mitään. Eletään siis tätä päivää. Vaikka en pysy sankareiden vauhdissa, saan osani tässä aina niin ihanassa ajassa. Ainut mikä on hyvä muistaa, on elää.



40mm. f 11. 1/160s. ISO100. RAW.


Tämän kuvan arvo on minulle eilisen elämä, filmiaika. Nykyään on Digiaika, joka on ei enempää eikä vähempää täynnä haasteita ja mahdollisuuksia.