maanantai 20. helmikuuta 2012

Lumen lumo



Valkea maisema lumoaa olijan, kehottaa hiljentymään ja katselemaan,
nauttimaan hiljaisuudesta ja seesteisyydestä.
Talvi on aikaa jolloin ei tapahdu oikein mitenkään mitään.

Mutta kun aurinko nousee päivittäin  ylemmäksi ja pidemmäksi aikaa, 
alkaa kevään odotus.
Auringon voima on valtaisa, pää täyttyy ajatuksista ja energiaa on vaikka mihinkä.
Mutta vielä odottavan aika tulee pitkäksi,
sillä talven kylmyys ei väisty pitkään aikaan.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Tammikuinen pakkaspäivä.

Aamuaurinko kultaa tammikuisen aamupäivän,
ainut kerta kun otin kameran ulos yli kahdenkympin pakkasissa.